1. lokakuuta 2008

ROOSA NAUHA

Tänään 1. lokakuuta, kuten jo monena vuonna aiemminkin, alkaa taas Roosa nauha -kampanja! Lokakuun kuumimmaksi asusteeksi äänestän täten Roosan nauhan rintapielessä!

Perjantaina 3.10.2008 vietetään Suomessa Pukeudu pinkkiin -päivää!

Tämän pienen muistutuksen myötä haluan haastaa viisi bloggaajaa pukeutumaan perjantaina pinkkiin:



ja edelleen haastamaan viisi muuta bloggaajaa sekä pukeutumaan pinkkiin perjantaina että haastamaan edelleen viisi bloggaajaa jatkamaan haastetta!

30. syyskuuta 2008

Siteerattua


Allekirjoittaneen tätä postausta on siteerattu Osakolaisen viimeisimmässä numerossa (pdf - artikkeli otsikolla Ilmiön synnytys sivulla 14).

20. syyskuuta 2008

Uutta pukuleikkiä


Ellen heitti uuden haasteen.

1930-luvun arkeni näyttää tältä:


neule - Zara, tänä syksynä hankittu

helmet - pelastettu äidiltä, 1980-lukua
kauluspaita - peruspaita jostain...
hame - sama kuin Dita von Teese -haasteessa
kengät - Click Shoes, puolentoista vuoden takaa

Rekvisiittana:

Husqvarna - mummilta peritty poljettava ompelukone
kori - lahjus kummitädiltä
kirja - Dumasin Kamelianainen, isovanhempien kirjastosta

1930-luvun juhlani taasen on tämän näköinen:


toppi - Sisters, kesän alemyynnistä

laahuksellinen hame - omaa tuotantoa, keväältä 2006
helmet - pelastettu äidin kynsistä, 1960- tai 1970-lukua
viuhka - Eurotori

Ja versioni 1920-luvusta tulee tässä:


tunika - omaa tuotantoa kesältä 2007, vanha pöytäliina

alla toppi - perustoppi jostain
hame - omaa tuotantoa vuosituhannen alusta, kangas on löytö palalaarista
kengät - Din Sko, kesän alennusmyynneistä

Pistetään vielä värikuva tuosta viimeisestä kokonaisuudesta (toiset kokonaisuudet ovat muutenkin mustavalkoisia):

17. elokuuta 2008

Von Teeseilyä kerrakseen


Täällä ei perinteisesti ole ”päivän asu” -kuvia esitelty, mutta Ellen heitti haasteen jota en voinut vastustaa. Eli tässä tulee minun versioni Dita Von Teesen tyylistä:



helmet – lahja isoisältä

korsetti – omaa tuotantoa (äidin vanhat keittiön verhot n. 1970-luvulta) suunnilleen 2004-2005 aikaväliltä

käsineet – mummilta perittyä, 1950-lukua?

hame – omaa tuotantoa vuodelta 1998 tai 1999

verkkosukkahousut (löytyy oikea sauma) – muistaakseni Lindexiltä

kengät – kirpparilöytö 2000-luvun alkupuolelta, 1980-luvun nahkaiset ”piikkarit”


Rekvisiittana:

perintötuoli – isovanhempien jäljiltä, 1950-luvulta

pullo – myös isovanhempien perua (kaupan takahuoneesta talteen otettua)



mekko – omaa tuotantoa (omat olohuoneen verhot) tämän vuoden keväältä



helmet – omaa tuotantoa (kasattu kirpparilta kerätyistä aarteista)

iltapuku – omaa tuotantoa (kirpparilta löydetty verho) keväältä 2006


Rekvisiittana:

perintöpiironki – isovanhempien perua (alkuperä tuntematon)

valokuva – omakuva 1-vuotiaasta


Seuraavaa asukokonaisuutta olen itse asiassa käyttänyt häissä:



helmet – lahja isoisältä

toppi – ei täyttä varmuutta, joko H&M:n, Vero Modan tai Vilan parin vuoden takaa

pitsikäsineet – mummilta perittyä

hame – omaa tuotantoa vuoden takaa

kengät – Din Sko, syksyltä 2006


Tämä asukokonaisuus taasen on toiminut hyväksi havaittuna työasuna:




koru – omaa tuotantoa tältä kesältä

paita – Vero Moda, tältä syksyltä

housut – muistaakseni H&M, jostain vuosituhannen alusta

kengät – Click Shoe, kesältä 2007


16. elokuuta 2008

SWAP-A-RAMA raportti

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan…


Tämän postauksen lopussa etsintäkuulutin turkulaisia muotibloggaajia, joita mahdollisesti kiinnostaisi vaatteiden vaihto tapahtuma. Etsintäkuulutus sai vastakaikua ja toukokuun alussa oli SWAP-A-RAMA PARTYn paikka!


Tilaisuus oli erittäin pienimuotoinen, mutta löydöt sitäkin suuremmat. Desthealta löytyy raporttia täältä ja Joselta täältä. Osa uusista aarteistani ovat tämän näköisiä:



Kuva: Swap-a-rama partyn helmeni eli villasekoitehousut (syksyn/talven uudet työhousut), ”Made in Finland” pikkulaukku sekä keinokäärmeennahkayö. Muut aarteet ovat joko pyykissä tai odottavat edelleen tuunausta.


Tavaraa jäi edelleen vaihtamatta ja pieni ryhmämme oli yksimielisiä siitä, että pitäisi Swap-a-ramailla uudestaan isommalla porukalla. Ilmaan heitettiin mm. ajatus ulkoilmatapahtumasta, esim. jossain puistossa… Kesä meni. Ilmat eivät taida enää sallia vaatteiden vaihtoa ulkona.


Pikkuiset kekkerimme poikivat myös haastattelun! Allekirjoittanutta haastatteli freelancetoimittaja ja juttua löytyy uusimmasta Kotivinkistä 12/2008 otsikolla Anna hyvän kiertää.

9. heinäkuuta 2008

Vehreitä versoja

Muutamia mainitsemisen arvoisia muotiblogeja, joita on taas kertynyt bloglinesin seurattavien listalle:


Gemma’s Shameless – Monipuolista pohdiskelua muodin kuluttamisesta.


Auntie Tati’s – Päivän asu-kuvista löytyy rutkasti huumoria! Tatilla on mieletön ”kirppari” tyyli!


Retrospektiivi – Blogin nimen mukaista retroilua.


Green life for a fashion freak – Tuore tulokas. Vihreitä arvoja. Mielenkiinnolla odotan mihin suuntaan blogi kehittyy.


27. toukokuuta 2008

TDW 2008

Turku Design Week tapahtuma jälleen tänäkin vuonna: 6-15.6.2008, kotisivut löytyvät täältä.

17. huhtikuuta 2008

Näyttääkö tutulta...?

Eräänlaisena kohteliaisuutenahan se pitää ottaa, että omia tekstejä/juttu ideoita/kuvia kopioidaan. Mutta miksi sitä pitää yrittää ”salata” – paino nimenomaan sanan yrittää kohdalla…


Positiivistahan on se, että oma alkuperäinen teksti on ollut niin hyvä, ettei ole tarvinnut edes hirveästi lauseita muokkailla. Tämä pieni seikka tosin myös paljasti erään postaukseni kopioinnin. Ensimmäiseksi tosin osui silmiini tutun näköinen taulukko… Ai niin, sehän oli minun väsäämäni! Jollain kuvankäsittelyohjelmalla vaihdettu hieman taustan väriä, mutta muuten taulukko on fonttia myöten suoraan kopioitu.


Tästä kunnianosoituksesta en ole todellakaan loukkaantunut. Omien tekstienkin materiaalina on useimmiten iso kasa erinäisiä lähteitä (vuosien varrella mieleen jäänyttä asiaa). Ihmetyttää tosin, että jos oma tekstini oli niin hyvä, niin miksei voi suoraan linkittää? Omia nasevia mielipiteitä ja näkökulmia olisi voinut sitten pistää perään. Tai suoraan ilmaista, että tähän (linkki alkuperäiseen tekstiin) haluaisi lisätä omia kommentteja. – Helpommalla ainakin olisi päässyt! Ei olisi tarvinnut yrittää muokata lauseitani tai taulukkoani ”omiksi”, siitä vaan suoraan omaa mielipidettä kehiin.


Jos jaksaisin ruveta saivartelemaan, niin voisin vinkata ottamaan selkoa netiketistä ja tekijänoikeuksista. Lisää infoa mm. Finlexistä. – Jos kyseessä olisi omista tuotteistani, niin asia ei jäisi tähän…


13. huhtikuuta 2008

STIL Cocktail


Makupaloja tulevasta:



3. huhtikuuta 2008

SWAP-A-RAMA

Swap-a-rama on vaatteiden vaihto tapahtuma, jossa samanaikaisesti pääsee eroon vanhoista vaatteista, kengistä ja muista asusteista, joita ei ikinä käytä, ja saa tilalle joukon uusia vaatteita ja asusteita.


Miksi vaihtaa vaatteita?


Käyttämättömät vaatteesi roikkuvat vaatekaapissa viemässä tilaa… Naisten ajankäyttö on 80 %:sta, heidän omistamiensa vaatteiden käyttö 20 %:a. – Kierrätä, uudista ja piristä vaatekaappiasi!


Onko kyseessä kaupankäynti?


Ei. Vaatteita ei vaihdeta periaatteella: jos annan tämän, niin haluan tuon. Vaatteet luovutetaan ovella järjestäjille ja luovutaan samalla niiden omistusoikeudesta.


Mitä vaihtoon tuodaan?


Hyväkuntoisia vaatteita ja asusteita. EI alusvaatteita, rikkinäisiä ja/tai likaisia vaatteita. – Vaatteita ja asusteita, jotka ostit hetken huumassa muttet ole ikinä käyttänyt… tai käytit kerran, siinä yhdessä tilaisuudessa, jota varten ko. hankinta tehtiin. Liian pieniä vaatteita, jotka ostit siinä uskossa että mahdut vielä jonain päivänä… Traagisia shoppailumokia. Lahjoja, jotka olet säilyttänyt ainoastaan velvollisuudesta.


Tuttuja tekosyitä turhille ja käyttämättömien vaatteiden hankinnalle ja säilyttämiselle:

- Se oli alennuksessa.

- Tämä näytti niin hyvältä päälläni kymmenen vuotta sitten.

- Jonain päivänä mahdun vielä tähän mekkoon.

- Ne ovat ”merkkifarkut”! Vaikka eivät minulle sovikaan…

- Sain sen äidiltä.


Everything in your closet should have an expiration date on it. – Andy Warhol


Esimerkkejä swap-a-rama tapahtumista maailmalla ison kaavan mukaan:

Tree Hugger TV


ETSINTÄKUULUTUS:


HUOM! Turkulaiset muotibloggaajat, jotka olisivat kiinnostuneita kokoontumaan pienen SWAP-A-RAMAn merkeissä. Jättäkää mielellään kommenttia sähköpostiosoitteineen tai pistäkää suoraan sähköpostia oikealla sivulla näkyvään osoitteeseen, niin lähetän lisää infoa. (Osallistujamäärä on rajoitettu.)

EDIT: SWAP-A-RAMA PARTY 6.5.2008! Vielä mahtuu mukaan!